So much for the heatwave. Juuri kun saimme palttinaiset talvipaitamme pakatuiksi pahvilaatikoihin, tuli ratiritiralla ja raesade kylmin kyynelein löi tummaan ikkunaan. Minä haen vanttuut, turkinkin tuon... Eipä sillä, emmepä taida tänä(kään) suvena paljommin palelemaan ehtiä... Täytyy näes touhuta temppeli lakoon ennen heinäkuuta. Nimittäin. Teimme periaatepäätöksen uudelleensijoittaa itiöemämme* alavammille metsästysmaille, siis selkokielellä: päätimme muuttaa Ouluun. Alun perin aatostelimme siirtyvämme vasta tänä syksynä, mutta kun sopiva itiöemä tarjoutuikin jo aiempana ajankohtana, päätimme carpata diem.

Kotipesämme siirtyy siis jo reilun parin viikon päästä, joten siitäpä puuha on puuttumaton. Mutta se ei ole tytärten päänsärky; kun Äiti hellä herttainen sekä Taatto tarmoa syvä hosuvat kuin heikkopäiset ja moppaavat tuhkia pesästä, perheen parempi polvi nauttii kesästä ja elämästä. Kas näin:

Lienen muistanut mainita, että lapsemme ovat kaksoiskansalaisia. (Äiti kylläkin luuli heitä suomalais-amerikkalaisiksi eikä kreikkalais-roomalaisiksi... Onkohan Oulun kansalaisopistossa tuomitsemistoiminnan alkeiskurssia? Näitten painimatsien erotuomaroinnissa kun työsarkaa piisannee noin viideksitoista vuodeksi... :-D)

Fly away, Stanley - be free! (Tämän vitsin tajutakseen täytyy katsoa Cars, ei siis Autot...)

...Mutta, muisti kuorma-auto maalajit (moreeni, tilli,  turve ja moni muu) luettuansa: suloisessa Suomessamme oisko maata armaampaa kuin hiekka laatikossa! 

(Mutta nyt sain syliini pienoisen kultakutrin, joka haluaa katsoa Puuha-Peteä ja ilmoittaa, että ei saa  omia leluja, pitää antaa vuoro toisillekin... mitäs siihen lisäämistä, paitsi tietysti: Puuuuha-Pete... tie-ten-kin!)

* En siis tarkoita homeitiöitä; nehän eivät muodosta itiöemiä vaan pysyvät taantumuksellisesti rihmastoina... minun henkeni (ja sen temppeli) majailee mieluiten smurffikylämäisessä sienimökkerössä.

No saapuihan se suvi näillekin selkosille! (Tiedetään, tiedetään: jossain kai jo kauan on kukkineet omenapuut, mutta meidän peräkorvessa eivät etelänhedelmät elämöi, eivät kukoista kukkalatvat... kuusia sentään on muutaman katajan kaverina, mutta niistäkin reppanoista on kukoistus kaukana; raukat muistuttavat enämpi hautakynttilöitä kuin kirsikkapuistoa.) Mutta niityillä kesä voi kukkia! Ja ken sen kesävoin söisi? Kukas muu kuin kultasuu:

Revi, pure, raasta... syö kasvis kotimaasta...

(Juhannus tulee, oletko valmis? No mikä ettei: kun kerää yhdeksän erilaista kukkaa ja sitten syö ne, niin näkee kauniita unia ja oman kullan kuvia...ai ei vai?)

Epävirallisen kevätjuhlamme virallinen osuus huipentui muistomerkin kukitukseen. Entistaistojen tanner ja muistojen mainio manner saivat kukkaiskruunun kivikasvoilleen... (tai olisivat saaneet, jos kukittajalla olisi pitemmät käsivarret...)

Uskokaa jos jaksatte: tätä temppua tytär ei oppinut mallista, vaan keksi ihan itse! 

P.S.Ken söi kesävoin... Barbielle kelpasi vain kevytlevite...

Tiistaiaamuihimme on säännöllisen epäsäännöllisesti kuulunut piipahdus perhekahvilaan, jossa perheen pienimmät (ja suurimmat ) saavat nauttia samanhenkisestä seurasta sekä tietysti virvokkeista. Kevään viimeisiä aamupäiväkahveja juhlistettiin perinteisellä karkkikerholla:  pistetään pöytä notkeaksi herkuista, joita sitten syödään niin paljon kuin vatsa vetää, sielu sietää ja kantavat hennot sääret... Lapsoset ketterät kylläkin menettivät nopeahkosti mielenkiintonsa mässäilyyn ja kirmasivat kiintoisampiin askareisiin; meidänkin tuulispää siirtyi permannolle heti  huomattuaan, että karkkien käyttämistä marmorikuulina ei hyvällä katsota. Aikuisempiin suihin karkit sen sijaan katosivat omatunnon ääntä nopeammin… Mutta meillähän ei lasketa!

Mässäilyn ohessa muistin myös täyttää velvollisuuteni salamavalovoimissa, joten pääsette kärpäsiksi kakkulautasen reunalle.  Voisin viettää juhlapäivää jälleen huomenna..!

Suloinen kahvinkeittäjä.

Sinä aamuna tähdet syttyi pohjoisen lattialle loistamaan... Avalon aamu-uinnilla tähtimeressä.

Pätee vieläkin vanhat kaavat, uudet muodot vain ne saavat: tenavat tihutyönsä ääressä. (Vaikka mistä sen tietää, ehkäpä tässä vain ratkotaan kompleksianalyysin välikoekysymystä... äidit eivät tosin näistä sievennysharjoituksista ratki riemastuneet, mutta aikuisten logiikkahan on tunnetusti sumeaa.)

Apropos nuoret ja vetreät: osaa se isosisarkin venyä jos jonkinmoisiin urheilusuorituksiin. Viime aikoina tyttö on eritoten viehtynyt sirkustaiteeseen. Circus de Coralin maailmankiertuetta odotellessa, Noyes Entertainment OY ABC ylpeänä esittää pienen"sneak preview:n työn alla olevasta yhdennaisen estradielämyksestä...

Tutise tukisukissasi, David Copperfield: täältä tulee Coral the Conjurer! Taikashow huipentuu mystiseen jakoavaimen katoamistemppuun. (Puuttuvan lenkkiavaimen arvoitushan on askarruttanut tee-se-itse-tiedemiehiä jo kauan...) 

Breakdance on täällä taas! (Vinkki: Kokeilkaa tätä kotona! Jos ei tästä koukkuselkä suorru eikä pönttöselkä nuorru, niin ainakin lapsillanne on hauskaa...)

Yhdistetty akrobatia-ja pellenumero on koko perheen kestosuosikki. (Tätäkin voi kokeilla kotona: se jonka pokka pettää ensimmäisenä, saa koko viikon tiskivuoren niskoilleen... ja taas on lapsilla hauskaa...)

Tällaista siis luvassa lähivuosikymmeninä. Jättäkäämme balleriinamme nyt rauhassa harjoittelemaan vikellysnumeroaan  "yksin satulassa"... (koska meillä ei oo hevosta...)

Kuntoilu on kiusallista. Koe siinä sitten liikunnan riemua, kun itse on hidas mutta kankea, jumpan vetäjä puolestaan niin nuori, vetreä ja energiaa uhkuva että hiki tulee pelkästä katsomisesta.  Siksi siirryinkin ottamaan yksityistunteja. Tosin nykyinen ”personal trainerini” se vasta nuori ja vetreä onkin, energian uhkumisesta puhumattakaan. Mutta mitäpä siitä, kotioloissa kun ollaan. Perheenjäsenten edessähän ei tarvitse päteä, eikä edes hävetä vaikka emo onkin tyttäreen verrattuna kuin rautakanki kuminauhamarkkinoilla.  Ei pojasta polvi parane, paha tyrä tyttäristä… tyrää ei minulla onneksi (vielä) olekaan, pitkävihaiset polvilumpiot vain… oli miten oli, tällaista rääkkiä piti Teräsvauva äidillensä Aamulla Kello Viisi:

Kylläpäs oli palkitsevaa palata blogiitaksi, kun heti niin moni kävi kylässä ja kommentoi. Olette ihania!!! *mmmmoisku!*

Kevät on kaikesta huolimatta ollut hyvä. Moneen hauskaan puuhaan on ehditty... monta asiaa opittu, koettu ja nähty. Ehdin jo itsekseni harmitella, että on tainnut jäädä niistä suurin osa ikuistamatta, kun en juurikaan ole kameraan koskenut. Mutta kun tuossa juuri pläräilin digikuva-albumiani, olin vallan iloisesti yllättynyt, kuinka paljon niitä kuitenkin oli. Jossain ihmeen rakosessa niitä kuvia on kuitenkin tullut otetuksi. Kaikilla en teitä rasita, tässä kuitenkin muutamia hetken helmiä ohi lehahtaneen kevättalven tiimellyksestä...

Älä äiti nyt häiritse, etkö näe että tässä juuri suoritetaan tieteellistä tutkimusta... näyttää siltä, että Arkhimedes ja Newton olivat oikeassa... (mehutahroja muka! Jotkut eivät sitten ymmärrä tieteestä kerrassaan mitään.)

Minkä nuorena oppii... vuosia vain kaksi ja risat, ja nyt jo on 10-sormijärjestelmä hallussa... (huomatkaa pikkurillin oikeaoppinen asento! Tuota ei äitinsä ole oppinut konsaan.)

Vauvanhoitoko vaikeata? Sehän käy meiltä vaikka liukuhihnalta... :-P

Avalonkin on jo niin iso, että leikkii jo muullakin kuin varpaillaan. Kuvassa poseeravat tämänhetken lempilelut: Meri, Taivas ja Tähdet. (Kangasmobilen kääntöpuolella on tähtitaivas. Tätä "universumiaan tyttö tutkii mitä suurimmalla mielenkiinnolla.)

Tule hyvä kakku...

...älä tule paha kakku!

Uusi viikko, uudet kujeet! (Ja niitähän neiti Kepposella riittää.)

MUIKEAA MAANANTAITA IHAN KAIKILLE!

Ihmeitten aika on täällä taas: liki puolen vuoden hiljaisuuden jälkeen rakas blogini "går igjen"! (eli kulkee taas, kuten Norjassa pruukaavat sanoa, kun kummituksista puhuvat.) 

Sateenkaaren Tässä Päässä on ollut jokseenkin hektinen alkuvuosi. Kaikki alkoi siitä kun eräänä tammikuun yönä laitoimme maitopullon vesikattilaan lämpiämään. Ja menimme nukkumaan. Kun pikkutunneilla heräsi proosallisesti "puuteroimaan nenääni" ja hiivin hiekkalaatikolle, savu hiljaa leijaili keittiöstä... Hyvä oli että heräsin! Siinä oli isommankin katastrofin ainekset meinaan lähellä. Nyt siis selvisimme säikähdyksen lisäksi yhdellä lievällä (minä) ja yhdellä keskivakavalla (mieskulta) savumyrktyksellä. Lapset eivät edes säikähtäneet kun eivät onneksi tainneet hoksata mistä oli kysymys, kun kerrankin pääsi ulos heti aamusta ja sai viettää siellä melkein koko päivän...!

Siis klassinen onni onnettomuudessa -tapaus. Edes kattilaa ei tarvinnut heittää roskiin(!) Mutta tästä tämä tarina vasta alkaa: sitten tuli lapsille flunssa ja ukkorakkaalle keuhkokuume. Niitä univelkoja tässä on makseltu muutama kuukausi, posttraumaattista heikkohermoisuutta samalla parannellen. Pääsiäisenä kykenimme jo kynnykselle ja sen ylikin, kävimme jopa Mummilaaksossa! Sitten alkoikin kevään (toivottavasti) viimeinen lentsurupeama, ja taas oltiin antibiooteilla koko sakki. Mutta nyt siis kutakuinkin terveinä jälleen, ja blogihammastakin on kihelmöinyt jo pitkään... nyt siis tuumasta toimeen! Tässä pitemmittä jorinoitta tuore kuvakimara perheen pienoisista.

Ajoneuvoksettaren on helppo hymyillä, kun lumi on sulanut ja pääsee kenttätöihin taas.

Prinsessa vai poikatyttö? Mikäpä estäisi olemasta molempia!

Noita laulan joita tiiän... soutulaulu on hauska harrastus, vai mitä tytöt?

Ei enää mikään Stackars Svakeling: 8 kiloa ja risat!

Vauvanhoito on hauska harrastus! Coral näyttää Daddylle tuttipullon oikeaoppista käsittelyä...

On bataatti hyvää, kun ulkona syö... Ja "makean perunan" (bataatti on englanniksi sweet potato) päälle maistuvatkin makeat nokoset!

Kiitos kaikille blogiystäville kärsivällisyydestä, täällä ollaan taas! :-)

Kuka sanoi että lapset eivät pidä pehmeistä paketeista? Meillä ainakin hihkuttiin riemusta, kun pukikontista paljastui Salama McQueen- kylpytakki perheen pikku motoristille! Ja siitä se riemu vasta repesikin, kun päästiin ensimmäistä kertaa "koeajolle" uuden asusteen kanssa... ja riittipä riemuittavaa vanhemmillekin: pakollinen kylvynloppumisraivari vallan unohtui, kun oli niin kiire uutuutta kokeilemaan. No more tears!

Hei Daddy, mä kekkasin: mennään säikäyttään äiti! Hissunkissun vaapulavissun...

Buuuuuuuu! (On tainnut tyttö nähdä turhan monta episodia Halinalleja: neitohan on ilmetty Julmuri-Jalmari!!!)

Ja sitten kilautetaan kaverille: Onks mummi kotona, mullois vähän asiaa...

Kuuleeko mummola, Coral kutsuu... kuuntelen!

Sitten onkin jo yöpukuaika, ja perheenpäät hämmästyksestä soikeita: mikä ihana iltarauha! Kyllä se joulupukki tietää.

Kun joulupöpö on voitettu ja kulkutautien kuningas on jätttänyt rakennuksen, voiko sitä sen paremmin juhliakaan kuin pesemällä tuskanhiet pois pienistä kainaloista? Coral onkin nykyään niin reipas ja etevä pikku pesukarhu, että häntä ei peseytymispuuhissa kauheasti tarvitse (eikä saa!!!) auttaa, jos ei pehmolelujen ja vessapaperirullien hengenpelastajana toimimista lasketa. Työnjakomme onkin kylvetyksen suhteen nykyään tällainen: Tytär pitää huolen hauskanpidosta, Isi siitä että jotain tulee lotrauksen lomassa pestyksikin, äiti pysyy roisketurvallisella etäisyydellä ovensuussa ja paparazzastaa:

Kas näin lasketaan laulellen vesiä! Tässä vesimalja...

...silmät huuhtokaa...

...eikä Coral olisi Coral, jos häntä tarvitsisi lystinpitoon kahdesti kehottaa. Daddy, pesenksmä sunkin kainalot?

Olen nähnyt Coral-neidin kylvyssä, ihanaa... Ihmeen ihanaa on sekin, että meillä ei vielä kertaakaan ole itketty silmiin joutunutta shampoota. Aika McGyver tuo meidän Daddy, vai mitäs tuumitte?

Kaiken jouluhössön keskellä jäi mainitsematta, että juhlapyhiämme varjosti pieni mutta sitäkin äkäisempi  kuokkavieras: lentsu! Kuumetta ei ollut kovinkaan paljon, mutta nokat nuorillanaisilla valuivat kuin Niagaran putoukset, yskitti ja mahakin taisi vähän oikutella lisääntyneestä vaipankulutuksesta päätellen. Vähemmästäkin kärtyttää, ja yleensä-niin-nauravainen naantalinaurinkomme näytti hetkittäin siltä miltä tuntuikin... siis jokseenkin tältä:

Pysykin kaukana sen kameran kanssa... tai tää puree! Normaalisti aamukärty on neidolle tuntematon käsite, mutta kun joka paikkaa kolottaa niin eipä paljon naurata. Aatteleppa kohalles!

Uudella keittiölläkään ei tehnyt nuhaisena mieli leikkiä. Joululahjamuovailuvahat sentään vähän aikaa viihdyttivät...

... mutta eivät kauaa nekään. Äiti mullon tylsääää!

Vaan löytyihän äidiltä lääke tähänkin tautiin! Ja taas jaksaa hymyillä, ja vauvanhoitokin maistuu jälleen... (Nyt tyttö sitten tosin käytännössä asuu "lääkekaapin"ovella mielialalääkkeitä kerjäämässä. Sellaista se on tämä lapsiperheen arkipyhä!)