Hihhei ja hellurei! Kevät on tullut ja sen myötä trullit, joita männä sunnuntaina lähti parveilemaan myös meiltä. Mutta enpä pilaa tunnelmaa turhilla lätinöillä, vaan päästän kuvat puhumaan puolestaan...

(Tässä välissä pidettiin ruokatauko, ja totta kai Coral tahtoi vaihtaa kuteet uusimman noitamuodin mukaisiksi :D)

Väsynyt mutta onnellinen. Kyllä meillä oli hauskaa!

VÄRIKÄSTÄ PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE! Syökää suklaata, nauttikaa narsisseista, halikaa! Näin lupaamme tehdä mekin.

Koska perheellämme on kaksi kulttuuria, on meillä myös kaksi joulua. Aatto on melkein kuin muillakin suomalaisilla, rosolli maistuu ja kinkku myös. Mutta jouluyön hämärissä, kuusenkynttiläin valossa, joulumme loikkaa rapakon taakse ja niinpä lapset herätessään näkevät joulupukin salaisesti käyneen. Kunhan kaikki aikuiset ovat saaneet silmänsä auki ja kahvia kiduksiin, on aika alkaa tutkia, mitä hauskaa oiva ukkeli on tuonut. Näitä kuvia on turha selittää, meistä jokainen kai tietää tunteen... lasten jouluilo on onneksi kaikkialla sama!

Lahjoista parhaasta en ehtinyt ottamaan kuvaa, sillä keskityin pitämään tyttäriä pystyssä niiden päällä. Nyt esikoinen hiihtää jo kuin vanha tekijä, ja kuopuskin on pääsemässä vikkelästi jyvälle. Luistimetkin odottavat kaapissa, että saavat urheilukentän jäädytettyä. Uusi vuotemme on siis onnellinen heti alusta lähtien. Toivottavasti Sinulla, joka tätä luet, on vuosi alkanut yhtä ihanasti! ♥♥♥

No tulihan se joulu, kun oikein jaksoi odottaa! Lasten ja aikuistenkin iloksi. Odottamista meillä piisasikin enemmän kuin suomalaisperheessä keskimäärin, oiva ukki kun saapui vasta jouluyönä ja jätti jouluaamuksi lahjat kuusen juureen. Miten kummassa mukulat siis selvisivät pitkän pitkästä jouluaatosta? Helposti hymyillen! Ja paino sanassa hymy...

Aatto alkoi perinteiseen tapaan riisipuuron parissa. Taisi ollakin hyvää, kun edes kuopus ei malttanut koristella seiniä puurotahratekniikalla. Se jos mikä on korkean luokan kohteliaisuus!

Nukkevauvakin sai perheemme perinteeseen kuuluen tonttupuvun päälle, ja pääsi mukaan jouluaamun tuoksuja tutkailemaan. Tyttöjä kiinnosti hyasintti, Ryania kiehtoi lähinnä kanelin tuoksu :D

Ensin työ, sitten huvi. Tosin tyttärillä on kyky yhdistää edellämainitut ja tehdä siivouskin omalla omituisella tavallaan! Eipä äiti ollut tajunnutkaan, että keppihevosenkin harjalla voi harjata pölypallot maton alle piiloon :D

Vuoden komerossa olleet joulukoristeet ovat  lapsille kuin uusia jälleen. Laatikollinen glitteriä on joululahja jo sinänsä. Kato sisko, tää on ihana!... ja tää ja nää! Hei äiti, saako tän syödä?

Sitten päästiin tositoimiin. Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella...

...namusia ripustettu onpi kuusen oksilla.

Kun kuusen pienet kynttiläiset valaisivat kauniisti, oli hyvä hetki pistää jalalla koreasti. Joululaulut kirkkaat soi, lasten piiri karkeloi.

Vaikka pukki saapuikin vasta yöllä, oli tonttu luvannut nakata yhden lahjan jokaiselle jo aattoiltana. Sitä odotellessa herkuteltiin, milläs muulla kuin suklailla ja mandariineilla. (Joulun ihmeistä suurin onkin se, että silloin edes herkuista ei tule riitaa!)

Tontun tuoman lahjapussin löydyttyä otti Isosisko ohjat käsiinsä. Likka nautti silminnähden siitä, että tänä jouluna hän osasi jo itse lukea, kenelle mikäkin paketti omistettu oli! 

i

Oi armas auvojen ilta, oi joulun aatto ja yö / kun loistaa tähtien silta ja lapsoset leikkiä lyö!

 Toivottavasti teillä ihan kaikilla oli yhtä ihana jouluaatto kuin meillä. Joulupäivänä meillä vasta lystiä olikin... mutta siitä kuulette ensi kerralla. Jouluhaleja ja suklaasuukkoja jokaiselle! Nyt on riemun raikkaihin aika!!

Hellurei ja hempeät tunteet! Joulutunnelmaa pukkaa kaikista ilmansuunnista. Mutta ennen kuin unohtuu, poikkeanpa tavoistani ja pistän tähän alkuun pienen "mainoskatkon" hyvän asian puolesta: olen tänä syksynä taas löytänyt sisäisen järjestöjyräni ja palannut vanhan lempiharrastukseni, maailmanparantelun pariin. Samanhenkistä seuraa olen saanut Sharewoodista, ja... ai mistä juupelin Sharewoodista?  Tässäpä tiivistelmää pähkinänkuoreen tungettuna:

Sharewood on uusi kotimainen sosiaalinen media, jota "hyväntekeväisyyden Facebookiksikin" on tituleerattu. Ideana on, että käyttäjät itse saavat päättää, mille järjestölle sponsorit rahavirtansa vuodattavat. Joka päivä voi mainosta klikkaamalla luoda 5 sentin lahjoituksen haluamalleen järjestölle (joita riittää SPR:stä Luontoliittoon ja Syöpäsäätiöstä Planiin). Lisäksi jouluun asti voi päivittäin äänestämällä vaikuttaa 4000 euron joulurahapotin jakamisesta järjestöjen kesken. Kaikki jäsenet osallistuvat myös automaattisesti arvontoihin, ja elämyspisteitä keräämällä voi "ostaa" lisää arpoja. Keskusteluryhmiäkin piisaa laidasta laitaan. Itse olen ihan koukussa, käyn siellä päivittäin ja jään aina suustani kiinni.

No niin, ja näin pitkälle päästyäni lienee aika tunnustaa, että onhan minulla oma lehmäkin ojassa tässä asiassa: parhaillaan on käynnissä skaba, jossa kolme eniten uusia jäseniä värvännyttä saa hotellilahjakortin Radisson-hotelliin. Ja minä taistelen parhaillaan kolmossijasta! Tiukkaa on, ja aikaa enää vuoden loppuun. Olisi ihanaa voittaa lahjakortti, meidän tuloilla ei hotelleissa yövytä ja miehen kanssa emme ole käyneet kahdestaan huoltoaseman kuppilaa kauempana sen jälkeen kun esikoinen syntyi. Siis jos viitsitte auttaa naista mäessä, ei muuta kuin klik ja jäseneksi! Rekisteröityminen ei maksa mitään, niin kuin ei Sharewoodin käyttökään. Voin lämpimästi suositella! Toivottavasti nähdään siellä.

Ja sitten takaisin pääasiaan eli pirpanoihin. Joulu tulla jollottaa, ja ensimmäisen joululahjankin tonttu toi tullessaan.

Vaunut ja onnellinen omistaja. Isosisko ja "kunniakummiserkku" toimivat cheerleadereinä, kun Avalon vie rakkaan nukkensa koeajolle. Ja ihmeen reilusti (=vain pienen painostuksen jälkeen) neito antoi sisarustekin kokeilla uutta ajokkiaan. Ryankin nautti silminnähden, kun sai kerrankin olla kärryjen kuskina eikä aina vain matkustajana :)

Nuorisoseuran joulujuhlassa nähtiin näin kauniita tanssityttöjä. Meidän plikka on toinen vasemmalta. Äiti osallistui hameen tekoon vain napinompelun verran, meille kun ei ole vielä ompelukonetta siunaantunut. Suurkiitos siis Vilikkaan talkoohengelle, että saatiin tyttärelle juhlapuku siinä missä muillekin.

Tämä tonttu ei tohtinut estradille asti, mutta sujuihan se Tipetipetiptap katsomon laidassakin. Pikkuveljen esiintymisestä en saanut kuvaa, koska itse olin lavalla jammailemassa hänen kanssaan.

Kotona jatkoimme joulutunnelmissa ja leivoimme pellillisien piparkaakkuja. On taikina hyvää, kun jäisenä syö.  Vielä huomenna on tarkoitus talkoilla pipareita ystäville asti - ja joulukuusenkoristeiksi, jos äiti on tarpeeksi nopea ja ehtii jemmata osan tarpeeksi pätevään piiloon. Wish me luck! (And merry christmas, too! :D)

Kuukausitolkulla olen joka päivä saanut vastata samaan kysymykseen: "äiti, joko huomenna on mun synttärit?" Ja toissapäivänä saatoin vihdoin vastata: ON. (Tai oikeastaan tänäänhän se on, mutta logistiikkasyistä kekkerit pidettiin jo eilen.) Juhlan teemaa ei tarvinnut kauan miettiä, kun juhlittavana on viisivuotias tyttö...

Jos hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, niin nämä pirskeet olivat puolimatkan krouvissa jo lokakuun lopussa. Prinsessakruunuaankin tyttö väkersi viikon. Avalonkin löysi sisäisen prinsessansa, vaikka vaihtoikin farkkuhameet verkkarihousuun.

Juhlapäivän aamuna panostettiin tankkaukseen. Synttärisankaritar valvoi henkilökohtaisesti, että pikkuveikka syö kaikki riisimurot, sen sijaan että kylväisi ne vastapestylle lattialle. (Olisipa äidillä joka aamu yhtä tomera virallinen valvoja käytössään :D)

Ensimmäisen lahjansa tytär sai jo ennen vieraiden tuloa. Äiti taisi onnistua juhlakoltun hankinnassa, päätellen riemunkiljahduksista sekä siitä, että vieraiden saapuessa tyttö ei tavoistaan poiketen ollut ehtinyt vaihtaa vaatteita jo viidesti. Juhlaväelle kerrottiin varmuuden vuoksi viittomakielellä, kuinka monta vuotta synttärisankari täyttää.

Lahjojakin neito sai, vieläpä mieluisia sellaisia. Ja kun lahjat oli avattu, ehtoisa nuori emäntämme kuulutti oikean kuninkaallisen arvokkuudella: "OIKEIN PALJON KIITOKSIA KAIKILLE!"

Heti kun herkkupöydästä maltettiin, siirryttiin olohuoneen puolelle, jossa urheat prinsessat sekä urhea prinssi saivat pelastaa pulasta torniin lukitun prinsessan. Tähkäpään "tukkaa" pitkin "kiivettiin" lakunauhaa syömällä. Avalon suorastaan heittäytyi rooliinsa! Urheista sankarittarista pelastustehtävä oli ilmiselvästi mieluinen, sillä sekä punainen että musta lakutukka syötiin viimeistä murua myöten. Tähkäpää siis vapautui, lohikäärme voitettiin ja prinsessavaltakunnassa kaikki oli hyvin.

Neitojen pulassaollessa juhlavieraista nuorin viihtyi keittiössä... voinette arvata miksi!

Päivä huipentui Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuteen tuomiokirkossa. Oli paljon kyselemistä ja paljon nähtävää!

Tämä päivä meni juhlien jälkihehkussa, uusilla leluilla leikkiessä ja lahjaksi saaduilla askarteluvälineillä touhutessa.Illalla vuoteessa tyttö oli pitkään hiljaa ja luulin likan jo nukkuvan, kunnes tyttö kuiskasi: "Äiti... ei se haittaa, vaikken minä olekaan synttärisankari enää." Vielä yksi onnellinen vilkaisu lahja-aarrearkkuun, ja sitten äiti sai luvan sammuttaa valot. ♥

 Marraskuussa ei meillä tervettä päivää nähty. Kuukauden sairaussaldo perheessämme oli tämännäköinen: kaksi korvatulehdusta, yksi kurkunpääntulehdus, kaksi keuhkokuumetta ja viisi pahaa yskää. Esikoisen keuhkokuumetta hoidimme vuorokauden verran sairaalan osastolla asti... oli se sydäntäsärkevää nähdä kun pieni peppuroi 41 asteen kuumeessa kanyyli kädessä... onneksi tyttö toipui ihan ihmeen nopeasti ja on nyt päässyt nauttimaan ensilumesta ja lumiukkojen rakentelusta.

Sairastelusta huolimatta arkemme on ollut aika leppoisaa ja hyvää. (Äidin univelkakirja kyllä hirvittää, mutta onneksi lasten ilo antaa voimaa.) Hyvänä puolena sisällä kyhjöttämisessä on se, että kaikki joulukortit on jo askarreltu, ja pipareitakin leivottu peltitolkulla! Se onkin käynyt todella vauhdikkaasti, kun Jouluäitimuorilla on nykyään peräti kolme pikku apulaista...

Saisko vielä vähän lisää sitä piparitaikinaa? Suupielet paljastavat, mihin enin osa taikinasta on mennyt...

... mutta jäi sitä sentään sen verran, että saimme pellin uuniin. Poika keksi ihan oman herkun: piparisuklaa! Äiti ei halunnut maistiaista, mutta pojasta taisi olla hyvää.

Ai niin, uutisiakin on: Ryan kävelee nyt ihan itse! On se vaan veikeä näky, kun toinen vaappuu tomerasti ympäri taloa. Kuviakin laitan kun kerkiän. Nyt vain tulin pikaisesti kertomaan että täällä ollaan yhä, ja toivottamaan onnellista itsenäisyyspäivän iltaa. Nyt kasaannumme sohvalle ihailemaan iltapukuja. Se on moro, sanovat piparkakku-ukko ja sen poro!

 Kuka keksi väittää, että pojat eivät muka pidä kotitöistä? Meidän herra ainakin konttaa paikalle innosta hihkuen, heti kun vain huomaa että äiti ottaa pesurätin käteen. Pojalla on peräti ikioma nimikkosieni, jonka hän osaa jo koluta siivouskaapista esiin.Ja ei muuta kun siivoomaan!

Mä ikkunoita putsailen... näin mallikkaasti puhdistuvat ikkunat Kummitädin tulemaksi. Sisko hei, viittiks vähän jeesata? Tää hillotahra on aika pinttynyt. Ja siskohan onneksi viitsii.

Muutakin on putsattava. Isosiskoista nuorempi näyttää mallia, hän kun on hommassa jo vanha tekijä...

... ja tietää hyvin, mistä kaikkialta on harjattava että saadaan hammaspeikot kuriin: Hei veikka, täältä myös!

Puhtailla hampailla on helppo hymyillä! Poika on ilmiselvästi ylpeä siitä, että osasi ihan itte.

Kauan ei kämppä kylläkään siistinä pysynyt, etenkin kun illalla pidettiin lettukestit. Onneksi Kummitäti ei hillotahroja hätkähtänyt, vaan keskittyi olennaiseen eli Herra Päivänsäteeseen...

... unohtamatta silti talon toisiakaan silkohapsia. Tässä syntyy keijutaideteoksia :)

Samaan aikaan toisaalla tutkittiin tuliaisia.... ja perusteellisesti tutkittiinkin! (Osa tuliaisista on tyttärellä päässä.)

Muhkea KIITOS vielä kerran Kummitädille! Toivottavasti pian taas nähdään.  ♥  

P.S: Paljon Rakkaita Terkkuja myös niille Kummitädeille ja -Sedille, joita emme olosuhteista johtuen vähään aikaan ole päässeet livenä näkemään. Poissa silmistä EI ole poissa sydämestä!  ♥  ♥ ♥  ♥ 

Syksyn pukkasi, ja sen perässä talven. Ensilunten leijailu tosin tyrehtyi ennen kuin saimme edes ulkovaatteita päälle, joten lapsukaisten lumiukkounelmat eivät aivan vielä käyneet toteen. Oli miten oli, katsoin aiheelliseksi kaivaa esiin talvivaatelaatikon. Lapsukaiset puolestaan katsoivat aiheelliseksi kokeilla joka ikistä rihmankiertämää yhdessä ja erikseen - kokoon ja väriin katsomatta, kuinkas muutenkaan. Ja sitten tietysti esitettiin lumisadetanssi! Näin hauskaa se oli:

Vielä tällä kertaa taisi käydä niin, että lumisadetanssi ei tuottanut toivottua tulosta. Tilanteessa oli jo ainesta itkupotkuraivariin, mutta onneksi...

... kaapista löytyi muutakin mukavaa! Samalla muistimme, että ihan kohtahan on myös halloween! Ja mitähän siitä seurasi? No tietysti tätä:

Kulta, voisitko syöstä tulta? on yksi lempikirjoistamme, jota on ahkerasti kirjastosta lainattu ja yhtä ahkerasti myös luettu. Ei siis tullut pakkasta, vaan tulta ja tulikiveä. Pian oli neitoja pulassa vähän siellä sun täällä, kun hirrrveät lohikäärmeet valtasivat talon... 

Näin värikkäästi meillä siis odotellaan valkeuden saapumista. Kuvissa muuten vilahtelee myös Kummitäti, jonka vierailusta kuulette enemmän ensi kerralla. Siihen asti MMMMMOOOI!

Nyt kun Avalon on jo Iso Tyttö, tuli ajankohtaiseksi järjestää hänellekin oikeat lastenkutsut, "pelkän" kakuttelun sijasta. Kutsuvieraiden laajahko ikähaitari (1-7) asetti omat haasteensa, mutta äidilläpä ei päätä palellut: kun lapset ennen juhlia kävivät Lähisukulaisen kanssa leikkipuistossa, emo laittoi sillä aikaa töpinäksi ja pisti oikean sirkuksen pystyyn...

Kas niin, nyt on tämä kaunis syyskuu eletty ja siihen onkin mahtunut paljon. Kuukauden kruunasi viimeisen viikon synttärihumu, kun tyttäristä nuorempi saapui kypsään kolmen vuoden ikään. Ja kyllä sitä juhlittiinkin, peräti kaksien kekkereiden voimin! Jo keskiviikkona oli kutsuttu tärkeitä aikuisia kahvikesteille, jonne itse saavuimme nuotiontuoksuisina suoraan puolukkametsästä. Ei muuta kuin kumpparit "pankolle" kuivumaan ja kakkua koristamaan. Onneksi siihen hommaan on äiteellä aina apulaisia tarjolla! ;D

Ja minä kun luulin, että tytöt metsässä söivät niin paljon makkaraa ettei heidän mahoihinsa mahtuisi enää edes yhtä hernettä! Eikä herneitä kyllä mahtunutkaan, mutta suklaakastike olikin asia erikseen. ;D

Työ tehty on ja tekijöitään kiittää. Kyllä kehdataan sanoa, että me on tämä tehty!

Lahjojen avaus se vasta jännää onkin! Sehän käy neidiltä jo näppärästi, kolmen vuoden kokemuksella.

Ja oo mitä aarteita paketeista löytyikään! Ensin käydään kalassa ja sitten mennään linnan juhliin.

Koska lahjan antanut ystävä oli kaukaa viisas, prinsessaihanuus oli juuri niin sopivan väljä että mahtui lainaan myös isommalle. Tähkäpäätä leikkiessä viihdyttiin nukkumaanmenoon asti.

Eikä jäänyt kuopuskaan näppejään nuolemaan... vaikka taisi kyllä niitäkin nuolla, kun kakku oli niiin makeaa ettei murukaan saanut mennä hukkaan!

Sunnuntaiset lastenjuhlat ovatkin sitten luku sinänsä, ja niistä kuulette ensi kerralla. Kaunista lokakuun alkua kaikille! Toivottavasti päivä paistaa teillekin yhtä kauniisti kuin Oulussa tänään.

 Haliputsuijaa vaan kaikille! "Kiljusen herrasväen" syysaakkosissa on enää muutama kirjain kokematta. Mihin jäinkään eilen?... Ai niin,ärrän kiersin ympäri orren ja ässän pistin taskuun. Siis seuraavaksi vuorossa on T, se itse.

Eilisessä kuvareportaasissani esittelin perheemme syyskuulumisia aakkosjärjestyksessä, tosin vain aasta koohon. Tästä on hyvä jatkaa hilpeää syksyistä matkaa....

L niin kuin lettukestit. Vielä viime kuussa pannukakun paisto oli äidin homma, mutta nyt on talossa toinenkin taidokas letunkääntäjä. Ensin hommaa harjoiteltiin valmiiksipaistetulla mallikappaleella, sitten ihan oikealla taikinaletulla jota tosin ei näin tyylikkäästi heitä edes äiti. Hyvinhän ne paksukaiset lastallakin kääntyivät, mutta jostain kumman syystä letut ilmalennon aikana muuttuvat vieläkin makeammiksi! Ihmeellistä mutta niin totta!! (Ja tätä voitte rauhassa kokeilla kotona.)

M is for Maple syrup. Mitä olisivat jenkkipannarit  ilman vaahterasiirappia? Eivät mitään, mutta vaahterasiirappi ilman pannareita kyllä näyttää tekevän mainiosti kauppansa. :)

N niin kuin neula. Sillä saa ihmeitä aikaan - kuten vaikkapa upouudet unilelut jälkikasvun riemastukseksi ja karkottamaan kummitusmörköjä pois. Enpä taannoin kässäntunnilla olisi uskonut, että vielä joskus tartun neulaan ja lankaan ihan vapaaehtoisesti. Mutta kummasti se "villasukkatrauma" karisee mielestä näitä ilon ilmeitä katsellessa.... ideamyssyssä muhii jo muutakin mukavaa. Toivottavasti talvi on oikein pitkä ja kylmä, niin ehdin toteuttaa ideoista edes puolet! ;D

O niin kuin olohuone. Siellä voi pötkiä, siellä voi kiipeillä, sinne voi rakentaa temppuradan, siellä voi tehdä vaikka mitä!  Se joka on keksinyt olohuoneen, ansaitsisi ilman muuta Nobelin rauhanpalkinnon. Keittiössä kinastellaan, makuuhuoneessa haisee aamukärty, mutta olkkarissa kaikilla on kivaa!

P niin kuin pystyihminen. Oi pienen ihmisen suurta iloa, kun omat jalat kantavat ja pyllähdyksen sattuessa matto on pehmeä alla ♥

Q is for quicksilver. Äiti ei kyllä aina ihan ymmärrä, miksi ne ovat eloisimmillaan aina juuri silloin kun äidin ja kellon mielestä on aika painua pehkuihin. Vaikka kyllähän ne pehkuihin painuvat, ei siinä mitään... nukkumisen kannalta probleemi onkin siinä, etteivät pehkuihin painuttuaan enää meinaa löytää sieltä pois! (Tässä kohdassa en voi enkä ilkeä valittaa, muistan näet elävästi kuinka vanhempien isoon parisängyn peitonpussiin oli niin ihanan kamalaa eksyä veljen kanssa muinoin... ja ihanan kamalaa se näyttää olevan myös tyttäristä. Kauhistaa jo ajatellakin, kuinka peitonpussiparka mahtaa kestää kun kersoja on siellä kohta jo kolme!)

R niin kuin Rekvisiitta. Sitä voi tehdä vaikka sanomalehdestä, tai ihan mistä vaan mikä milloinkin käteen sattuu. Tämä velho sai hattunsa Hesarin kulttuurisivuista. (Jos tekisi talousssivuista, niin tulisiko tyttäristä osmoosin ansiosta talousneroja? Täytynee testata ;D)

S niin kuin siivous. Kodinhoitokin voi olla hauskaa, kun siihen asennoituu oikein. Nykyään jo pelkkä imurin esiinotto saa aikaan kolmiäänistä riemunkiljuntaa: kuka pelkää pölynimuria? En minä ainakaaaaaan!

Ei, almanakkani ei edistä vaikka otsikosta niin voisi luulla. Tiedetään, tiedetään että on vasta syksy eikä edes marketeissa ole vielä kaivettu joululaulunauhoitteita esiin.  Ja hyvä niin: nyt on vuoden paras aika nauttia pimeistä illoista, kynttilöistä ja kaikista niistä ihanista ilta-ja aamupuhdepuuhista, joihin ei kesällä ollut aikaa. Mutta syksylläpä on! Sateisina aamuina ja tummuvina ehtoina voi tehdä vaikka mitä mukavaa. Tässäpä koko joukko hyväksi havaittuja harrastuksia, joita voi syyspäivänä tehdä:

Aa niinkuin Aamupuuro. Kesällä syötiin mitä ja milloin sattui, mutta syksyn tullen on suloista haudutella vaikkapa mannapuuro pikku syöjätärten iloksi, kuten tässä.

B niin kuin Baletti. Tähän jaloon harrastukseen on saatu lisäpontta tanssikerhosta, vaikkei siellä balettia tanssitakaan. Mutta ilmeisesti balleriinaksi ei tulla vaan synnytään! Ainakin näin näyttää olevan asia meillä.

C is for Chocolate. Sanokaa mitä sanotte mutta suklaata parempaa mielialalääkettä ei ole eikä tule! Korvatulehduksen jälkihoidoksi tarjoiltua "suklaaviiliä" voi, kuten huomaatte, käyttää myös ulkoisesti... ja jo on kumma jos ei ala suupielet kääntyä korvia kohti! :D

D is for Dora The Explorer.  Kesällä kersat eivät kerinneet videoita vahtaamaan, mutta nyt lempparilastenohjelma Seikkailija Dora on taas in. Ja meillähän ei tyydytä ruudun tuijotukseen, vaan kaikkea on kokeiltava itse! Tässä esimerkiksi pelastetaan prinssiä, jonka ilkeä noita on lukinnut torniin. :)

Ee niin kuin Esteratsastus. Peppi Pitkätossun keppihevonen (eli tietysti Peppihevonen) on monen märän iltapäivän pelastus. Siinä on äidillä kiire juosta alta pois, kun huimapäiset esteratsastajat laukkaavat hajareisin raisuilla ratsuillaan!

F is for Fashion. Tässä stailataan pikkusiskoa illan muotinäytökseen. Tämän syksyn muoti on aikas originellia... sanoisinpa peräti aboriginellia!! :D

G is for Gourmet. Mitä korkeampi hattu, sen makeampi soppa, tuumasivat tyttäret ja perustivat kahden tähden elämysravintolan. Maistuis varmaan sullekin!

H is for Hugs. Mikäpä sen somempaa kuin pötkötellä isosiskon kainalossa möröiltä suojassa...? no daa, tietysti pötkötellä isosiskon kainalossa peukalo suussa!!

I is for IT. Tietotekniikan ihmelapset vääntämässä koodia -vaiko kenties sitä murtamassa?? Mitäpä minä siitä ymmärtäisin, tämmöinen muumiomamma kun olen.

J is for Jazz. Musiikkiin ei meidän pirtissä kyllästytä koskaan, ei varsinkaan jos itse saa improvisoida. Ja toki saa, kunhan pitää sormet poissa volyyminapilta. Ryankin on jo pannut merkille, kuinka muikean mukavaa on pistää pömpeli soimaan :)

K niin kuin Kiipeily. Voinette sielunne silmillä nähdä kuinka veikeältä näytin, kun eräänä päivänä löysin perheen kuopuksen samasta paikasta ja asennosta kuin Avalon tuossa yllä! Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin pätee nykyään näköjään myös pesueemme pienimpään pieneen... tästä viisastuneena veimme suosiolla syöttötuolin varastoon, tosin sillä seurauksella että poika heti valloitti Pöytävuoren. No eivätpä ainakaan näytä perineen emonsa korkeanpaikankammoa. Iloitkaamme siis vaikka siitä :)

Loput aakkosista säästän tuonnemmaksi. Sillä välin kauniita unia niin teille kuin meillekin, ja sylikaupalla iloja syksyyn! Halataan kun ta-va-taan, jookos?

No nyt on sitten meilläkin harrastukset: jokaisella oma ja silti kaikilla sama! Kävi näet ilmi, että kotipihamme perällä olevassa päiväkodissa pyörii iltaisin tanssikerhoja, kullekin ikäryhmälle omansa. Sinne siis riemusta kiljuen, kukin vuorollaan ja kaikki yhtä tohkeissaan...

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, kun tyttäret valmistautuvat elämänsä ensimmäiseen liikuntaseikkailuun! Kumpikin prinsessa sai ihan itse stailata itsensä, eikä äidin edes tarvinnut turvautua veto-oikeuteensa - hyvin ovat likat näköjään sisäistäneet tämän jalon harrastuksen syvimmän olemuksen :)

Ja mitä pienet edellä, sitä iso perässä: aikuisille suunnattu FolkJam-kurssi tuli viisi vuotta sohvaa paikallaan pitäneelle äidille enemmän kuin tarpeeseen. Syyssateessa nähtiin siis fyysisesti ryytynyt ja henkisesti virkistynyt äiti-ihminen palaamassa kuntojumpasta kotiin...

...jossa kaikki oli vinksin vonksin, ja juuri niin heikunkeikun kuin kuvitella voitte! Äitinsä hylkäämät mukulat olivat protestoineet mm. syömällä paketillisen suklaa- ja puoli paketillista voileipäkeksejä, ja ylijääneet voileipäkeksit oli kylvetty pieninä murusina pitkin kotipesän lattioita! (Paikalla oli kyllä myös perheen iskä, mutta ilmeisesti vain äideillä on ne kuuluisat selkäsilmät.) No sainpahan sopivan annoksen terveellistä morkkista "hurvittelusta", ja lisäksi hyvän loppuverryttelyn keksinmuruja imuroidessa....

Kaikesta huolimatta aion jatkaa hyväksihavaittua virkistystoimintaa, jos vain saamme vaaditut kymmenen ryhmäläistä kasaan niin että kurssi voi pyörähtää virallisesti käyntiin. Siis ei muuta kuin mukaan vaan joukkoon kummaan, kaikki jotka kynnelle kykenevät. Kansanmusiikkiin perustuva, upouusi kuntoliikuntamuoto on kaikkea muuta kuin lapikkaan hakkaamista lattiaan, kuten ilokseni havaitsin. Sinne siis kaikki! Joohan??)

Vaan mitä tekikään perheenpienin, joka vielä toistaiseksi jätettiin kylmästi kotiin? Eipä jäänyt hänkään tumput suorina kyhjöttämään, päinvastoin... liikunnan riemua ja onnistumisen elämyksiä voi kokea nähkääs myös kotimatolla. Kas näin:

Jee mä osaan! Mä seison ihan ite! Sitkeys palkitaan ja harjoitus tekee mestarin, kuten jälleen kerran olemme saaneet nähdä.

Vielä iltapuuhien aikaankin piti kokeilla, vieläkö vastahankittu taito on tallella. Ja olihan se! Kunpa minäkin huomenna yhtä hienosti muistaisin tänä iltana oppimani askelkuviot... (ja nähtäväksi jää sekin, kummalla on aamusella enemmän paikat kipeänä: äidillä koivet vai pojalla kovia kokenut peppu! :D)